maanantai 27. elokuuta 2012

Sinistä, kraftia & mustaa

Tämä kortti oli melkoinen surkeiden sattumusten kortti. Tai oikeastaan tämä on jo kortti numero 2. Ykkösversioon kokeilin läiskiä Distress Stainilla väriä (ensimmäistä kertaa) ja tottahan se sitten levisi myös leimakuvan päälle, jonka olin ehtinyt jo leimata suoraan korttiin. Siinä tohinassa ei mielikuvitus pelannut enkä jaksanut alkaa korjailemaan korttia. Päätin tehdä kokonaan uuden. Tämän kanssa sujui muuten ihan mukavasti, mutta ajatuksen "mä vähän parantelen tussilla tästä" olisin voinut jättää toteuttamatta. En viitsi edes kertoa mitä kaikkea tässä on korjailtu. Älkää syynätkö liian tarkkaan :D




Tuo alin dymoteippi ei siis ole oikeasti musta vaan siinä on päivänsankarin nimi. Nimi on kuitenkin sen verran harvinainen, että sensuroin sen pois.

perjantai 17. elokuuta 2012

Vartin kortti

Tällaisen kortin tein pikapikaa 7 vuotta täyttävälle serkulleni. Supersimppeliä! Illalla juhlistamaan tyypin synttäreitä. Kakkua, nam!



Still alive!

Kaikki innostus (tai innottomuus) askarteluun on lähiaikoina suuntautunut kaikenlaisiin häihin liittyviin juttuihin. Häät ovat nyt takana päin ja tämä rouva voi keskittyä muihinkin juttuihin. Kuva hääkutsusta piti laittaa jo aikoja sitten, mutta koska en lopulta ollutkaan niin tyytyväinen lopputulokseen, on se vain jäänyt tekemättä. Tässä se nyt kuitenkin on. Pahoittelen huonoa kuvanlaatua. Kuva on otettu joskus yöllä puolihorroksessa kun pakkasin kortteja kirjekuoriin.





Kortissa olevaa leimaa metsästin joka puolelta ja lopulta päädyin tilaamaan sen tanskalaisesta Unikscrap-nettikaupasta. Kyseessä oleva leima on Stempelgleden Grunge Flourish Hearts-setistä. Täytyy sanoa, että sain kyllä todella hyvää ja nopeaa palvelua! Postikulut olisivat maksaneet enemmän kuin itse leimat, mutta he suostuivat lähettämään leimat kirjeenä, jolloin postikulut eivät olleet niin päätä huimaavat. Korttiin oli tarkoitus tulla sana "kutsu", mutta en saanut sitä näyttämään missään kohdassa hyvältä, joten jätin sen pois. Sekä Kutsu-leimasin että -tarroja oli kyllä jo hommattuna, joten nyt täytyy varmaan pitää jotkut toiset pirskeet, että saa niitä käytettyä.

Tajusin juuri, että tienvarsikylteistämme ei ole ollenkaan kuvia, joten ehkä yksi sellainenkin täytyy valokuvata. Niitä en tosin voi väittää itse askartelemikseni, sillä osuuteni niiden tekemisessä oli lähinnä siirrellä kylttejä paikasta toiseen ja maalata ruuveja piiloon.